Helsingin Ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin Kuntayhtym Tender Result
AOC Description
Hankinnan kohteena on natiivilausuntapalveluiden tuottaminen koko HUS Kuvantamisen toiminta-alueelle. HUS Kuvantaminen kuuluu HUS Diagnostiikkakeskukseen ja tuottaa kuvantamispalveluja Uudenmaan, Kymsoten ja Eksoten alueilla. Hankinnan tarkoituksena on ostaa radiologian alan natiiviröntgenkuvien lausumista koskevia palveluita siltä osin, kun lausuntojen tarvetta ei pystytä täyttämään HUSin virkalääkäreiden tai ostopalveluna hankittavien päivälääkäreiden toimesta. Lausuntotarve tässä hankinnassa on noin 140 000 lausuntoa vuodessa. Lausuntotarve on säännöllistä, mutta vaihtelee jonkin verran esimerkiksi loma-aikoina. Lausuntoja voi tehdä virka-ajan lisäksi myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ostettavat palvelut koskevat yli 16-vuotta täyttäneiden potilaiden natiiviröntgenkuvien lausuntoja. Tavoitteena on, että päivystykselliset ja kiireelliset natiivitutkimukset lausutaan 1 vuorokauden kuluessa ja elektiiviset natiivitutkimukset 3 arkipäivän kuluessa. Palveluntuottaja voi tuottaa lausuntoja HUS Kuvantamisen toimipisteessä tai palveluntuottajan omassa toimipisteessä etälausuntana. Tarjoaja voi valita jommankumman tai molemmat vaihtoehdot. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja liitteessä 2 Palvelukuvaus. Arvioidut tilausmäärät ovat arvioita, eikä HUS sitoudu tilaamaan tiettyä natiivilausuntomäärää. PALVELUNTUOTTAJIEN VALINTA Palveluntuottajat valitaan niin, että hyväksytyistä tarjouksen lähettäneistä valitaan sopimuskumppaneiksi hinnan perusteella viisi (5) palveluntuottajaa tai vähemmän, jos hyväksyttyjä tarjouksia ei tule tarpeeksi. Etusijajärjestys määräytyy siten, että halvimman hinnan tarjonnut palveluntuottaja on etusijajärjestyksessä ensimmäinen ja toiseksi halvimman hinnan tarjonnut on toinen jne. Mikäli kaksi tai useampi palveluntuottaja on saanut tarjousvertailussa saman pistemäärän, heitä kohdellaan samanarvoisesti. Mikäli vähimmäistoimitusmäärä (800 lausuntoa viikossa) ei täyty palveluntuottajasta johtuvasta syystä, toimitusvajaus voidaan sanktioida 50 % tarjotusta hinnasta ja muuttaa etusijajärjestystä siten, että palveluntarjoaja putoaa etusijajärjestyksessä kaksi sijaa alemmas. Sanktiot ja etusijajärjestys on kuvattu tarkemmin liitteessä 2 Palvelukuvaus.
Contact
Award Id
39140-2022Award No
39140-2022Tender Id
39140-2022Tender Authority
Helsingin Ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin Kuntayhtym ViewPurchaser Address
-Website
http://http://www.hus.fi
Bidder Details
- Bidder NameThis Information is for unsubscribed user This Information is for unsubscribed user
- Bidder AddressThis Information is for unsubscribed user
- Award Amount234234234200
- Bidder NameThis Information is for unsubscribed user This Information is for unsubscribed user
- Bidder AddressThis Information is for unsubscribed user
- Award Amount234234234200
- Qualified BiddersThis is message for unregistered
- Lowest Bidder662
- Number of Bids99